Karjalankarhukoiraharrastukseni alkoi v. 2010, jolloin hankin ensimmäisen karhukoiraurokseni nimeltään Artenis. Artun kanssa aloiteltiin hirvenpyynnissä, mutta en saavuttanut koirallani sellaisia tuloksia, joihin olisin ollut tyytyväinen. Kävimme myös pari ulkomaanreissua harjoittelemassa karhunhaukkua hallituissa olosuhteissa. Arttu haukkui karhua saaden aikaiseksi kokeesta pesädiplomin. Arttu vaihtoi asuinpitäjää reilun parin vuoden iässä ja hankin töpöhäntäisen nartun, Heikkopeikon Oprin. Sekä Arttu että Opri haukkuivat molemmat villisikaa.

Oprin kanssa kävimme myös ulkomailla tapaamassa karhuja ja Opri saikin toiselta ulkomaanmatkaltaan ainoana suomalaisena koirana työdiplomin karhukokeesta ulkomaalaiselta tuomarilta. Oprin työskentelytapa karhulla oli painostava, lähes kiinni menevä. Ikää koiralla oli kokeessa 10 kk ja 3 pv. Oprille on ammuttu hirviä, mutta koiran hieman rajusta lähestymistavasta johtuen hirvet eivät tahtoneet pysyä löytöhaukussa kovin pitkään. Oprin luonne on vahva, juuri sellainen, kuin mielestäni karhukoiralla kuuluu ollakin.

Oprin jälkeen meillä kävi kääntymässä karhukoiranarttu, josta ei tullut hirvikoiraa. Treenasin koiraa kaksi vuotta ja laitoin koiran pois hirvelle toimimattomana.

Nykyiset aktiivikoirani ovat Oprin jälkeläiset kku Aufgeweckt Blackbear ”Pertsa” ja kkn Aufgeweckt Banda ”Töpö”. Syksy 2018 näyttää mitä näistä koirista tulee. Olen toiveikas näiden suhteen. Oprin poika, töpöhäntäinen uros, FI KVA FI MVA Aufgeweckt Aku vaikuttaa Koukkelan kennelissä.

Omassa kasvatustyössäni toivon saavani karhukoiriin selkeästi voimakkaampia luonteita ja työskentelysitkeyttä. Rotua kokonaisuutena ajatellen mielestäni karhukoirien luonteet erityisesti nartuilla ovat liian pehmeät. Samaa voi sanoa myös uroksista. Oma kokemukseni karhukoirista on vielä lyhyt ja vaatimaton mutta ehkä suuntaa antava. Lähtökohtani on, että karhukoiran tulee toimia hirvelle kaksi vuotiaana.